NEPAL 14.9-12.10.2016 V|

 Näiden uskomattoman mahtavien ihmisten kanssa olin ensimmäiset kaksi unohtumatonta ja opettavaista viikkoa. Ikävä jää ku he lähtevät takasi Suomeen ja jään yksin vielä toiseksi pariksi viikoksi. <3

Ensimmäinen aamupala näin yksin ollessa. Ehkä tähänki tottuu. :)

ma 26.9

Ensimmäinen työpäivä. Hyppäsin vihiriään bussiin ja lähdin kohti Thamelia. Hienosti löysin oikean pysäkin ja olin todella ajoissa. Todella raskas päivä ollut. Kuunnellut kuinka down koululla puhuvat omaa kieltään, eikä kukaan oikein uskalla kanssani puhua tai edes kertoa mitä teen. Lähdimme yhdessä elokuviin, joka oli siis nepalilainen komedia, josta en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Minulle vain sanottiin, että naura silloin kun muutkin nauravat, ja kyllähän siitä juonesta jotain ymmärsi vaikkei puhetta ymmärtänytkään.

Sen jälkeen menimme syömään yhdessä, tällöinkään kukaan ei puhunut sanakaan minulle vaan keskustelivat omiaan ja tajusin jossain vaiheessa, että muutama edes osaa puhua englantia.

Sitten lähdin elokuvateatterilta taksilla kotia kohti. Mukava taksi kuski, joka höpötti koko ajan jotain mukavia. Mukavia tällaiset taksikuskit, jotka oikeasti höpöttävät jostain muustakin kuin säästä. Hauska kotimatka.

Pieksämäen porukka lähti kohti lentokenttää ja Suomea. Itkuhan siinä tuli halatessa kaikkia, koska kerkesi hyvin tutustua kahden viikon aikana sekä kiintyä heihin. Nyt yhtäkkiä jäinkin yksin tänne. Vähän on jännittävä olo, koska tottunut siihen, että ihmisiä on ympärillä ja yhtäkkiä ei olekaan. Täytyy siis puhua itsekseen. Kaiken lisäksi meni vielä sähköt niin olla nyt täällä pimeydessä, mahtavaa.

ti 27.9.

Down koululla päivä vierähti, aamupäivä lasten kanssa ja iltapäivä Leezan kanssa. Hankaluuksia tuottaa se, että Leezan avustaja ei oikein puhu englantia eikä hänen puheestaan saa selvää. Ei siis voi puhua niitä näitä, vain sellaiset asiat, kuten mitä tapahtuu seuraavaksi yms. Mutta ilman sanoja onnistuin olemaan Leezan kanssa kahdestaan, elekieli kertoo paljon, teimme palapelejä, leikimme pallolla ja juotin vettä. Haastavaa tulee olemaan, kun ei voi tuoda omia oppeja sinne, koska se on niin jäljessä meidän kehitykseen. Täytyy vain yrittää unohtaa suurin osa asioista ja mennä niiden mukaan sekä vähän neuvoa tarvittaessa.

Takaisin tulo matkalla aattelin mennä bussilla, mutta eipäs se bussipysäkki niin helposti löytynytkään. Kävelin yhteensä tunti 10min reipasta tahtia auringossa. Välillä kävelin väärää puolta, koska tuli nelikaistanen yksisuuntainen vastaan. Mutta otin kuntoilun ja auringon kannalta, enkä edes eksynyt kertaakaan, koska muistin reitit mitä bussilla kulkenut. Lalitpurin rajan jälkeen tajusin millainen merkki heillä bussipysäkillä on ja olin kävellyt monen pysäkin ohi huomaamatta, silloin pysähdyin ja jäin odottamaan. Kun pääsin bussiin, en kerennyt kuin 4 min istua kyydissä kun olin jo perillä. :D

Nyrkkipyykkiä ja vähän huoneen siivousta.

Illalla menin Maijan kanssa käymään kahvilassa, kyllähän tuo kaupunki maailma on aivan erilainen päivällä kuin illalla puol 9 aikaan.

ke 28.9.

Tänään olin Chhahari, for mental healthyn keskiviikkoisin toimivassa Welcome centerissä tutustumassa. Mielenterveys ongelmaisia ihmisiä auttavat. Yllättäen kävellen sinne about 40 min. Viemisinä vein kirjan, palikka taulun sekä 300 palan palapelin, joka todettiin heti liian vaikeaksi ja kokosin sitä Maijan kanssa. Ihanan vieraanvaraisia ja suhteellisen hyvin itsekin ymmärsin heidän englantiaan. Welcome center on sellainen, jolloin kaikki halukkaat voivat tulla perheineen käymään ja pelailemaan ja askartelemaan sekä syömään. Jokaiselle kustannetaan bussimatkat edestakaisin ja ruoka on ilmaista. Ihana nähdä miten ihmisiä tuli sinne perheensä kanssa. Jotenkin itse ajatteli, että eihän se palapeli voi olla niin vaikea heille, koska automaattisesti ajatteli, että osaahan Suomessakin melkein kaikki niitä tehdä. Kun näin kuinka aikuiset ihmiset tekivät 9 palan palapeliä niin tajusin. He eivät ymmärrä sitä ollenkaan, oli sääli katsoa kun ei ollut mitään logiikkaa ja paloja laitettiin kaikin muuten päin muttei oikein. Kun heille yritti neuvoa, he vain tekivät kuinka neuvottiin, muttei ymmärtänyt miksi niin tehtiin. Kaikilla oli erilainen tausta ja niitä löytyi monenlaisia. Järkyttävintä on, että Nepalissa mielenterveys ongelmiksi luokitellaan myös kehitysvammat. Syödessä ei käytetä välineitä vaan sormin syödään kaikki. Loppu päivästä lakkailimme heidän kynsiään. Ennen kuin Maija oli tuonut kynsilakkoja, he eivät edes tienneet mikä se on. Nyt kun heille lakkaili kynsiä, he olivat todella iloisia.  

Ihana nähdä ylipäätään kuinka täällä ihmiset ovat iloisia ja onnellisia siitä mitä heillä ovat.

NEPAL 14.9-12.10.2016 V

to 22.9.

Toinen päivä down –koululla. 11-15. Pääsimme heti mukaan heidän tanssitunnille, musiikki soi ja jokainen kävi ringin keskellä tanssimassa ihan fiiliksen mukaan. Mahtava fiilis heidän kanssaan, kaikki ovat iloisia ja kellään ei ole estoja tai ei ujostella. Sen jälkeen pääsimme seuraamaan tunteja. Saimme opettaakin heille esim. kirjaimien kirjoittamista ja yhdessä leikimme suomalaisia laululeikkejä kuten, pää-olkapää-peppu, jos sun lysti on, varis-laulu. Saimme hyvän ruuan siellä ja iltapäivän vielä seurasimme tunteja.

Ylitin itseni aivan täysin, koska osasin hienolla englannin taidollani selvittää kaikki työharjoitteluun liittyvät asiat ja hoidin muutkin asiat kuntoon. Olen aivan liekeissä ja iloinen, että pääsin yli peloistani, etten uskaltaisi puhua englantia.

pe 23.9.

Aamusta lähdimme EPSA:an viemään tuliaiset heille ja samalla kannattamaan ja ostamaan heidän huovutustöitä. Miten kaikki osaavatkin olla niin iloisia ja aitoja, arvostan.

Shairan opastamana lähdimme Thameliin shoppailemaan ja kiersimme paikallisia ostos toreja. Ostimme kurkhan melkein jokainen, paikallinen naisten pitkä vaate.

Sieltä löytyi kyllä paljon ihania juttuja ja tuli melkein kaikki tuliaisetkin ostettua.

Paljon ihmisiähän siellä oli, jos olisi ihmispelko niin ei kannattaisi mennä.

Minulle tärkeä symboli on tullut norsusta. Temppelissä jotenkin sain syvän kosketuksen itseeni ja siihen eläinsymboliin.

la 24.9

Herätys klo 3:30 ja matka alkoi yksityisbussilla kohti Nagargot:ia. Tarkoitus oli lähteä katsomaan vuorilta auringonnousua, mutta sumu hieman haittasi tätä. Mutta kyllä siellä muutenkin oli aivan käsittämättömät maisemat. Aamupala siellä hotellissa, uskomattomat hyvää.

Sieltä palasimme takaisin päin kohti Bhaktaburia, jossa tutustuimme vanhalle temppelialueelle, joka oli myös kärsinyt maanjäristyksestä. Siellä oli paljon mahtavia rakennuksia ja kamasutra patsaita yms. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen takaisin kohti Kumaripatia. Klo 12 olimme jo takaisin, jolloin alkoi hirveä rankka sade. Päikkäreiden aika siis. Myöhemmin lähdimme kiertelemään ympäri Patania ja lähi kauppoja, itse en enään löytänyt ostettavaa, mutta onhan tässä pari viikkoa aikaa ostella.

Haimme minulle myös paikallisen prepaid liittymän, jotta voin soitella täällä oleville ja saada seuraa, ettei yksin tarvitse juhlia suurta juhlaa.

Hirveä koti-ikävä iski.

su 25.9.

Ehkä mieleenpainuvin päivä reissun aikana. Tutustuminen buddha sekä hindu temppeleihin.

Buddha temppeli oli kärsinyt paljon maanjäristyksessä, mutta korjaus työt olivat kovassa vauhdissa. Keskellä oli suuri kupoli, jonka päällä koristi kullattu torni, jossa oli buddhan silmät. Kupoli oli sortunut, mutta he olivat kerennyt rakentaa uuden ja viimeistely työt kovassa vauhdissa. Alue kiersi temppelin ympäri ja portaille asti pääsi käymään.

Pääsimme myös näkemään munkkien tuntia. He istuivat alttarin luona ja lauloivat sekä soittivat kelloja. Se oli koskettava hetki. Kengät täytyi ottaa pois ennen alttari huoneeseen menoa. Alttarilla oli suuria kullattuja patsaita, uhrilahjoja sekä kuvia suurista munkeista.

Hindujen temppeli alue oli kyllä niin absurdi kokemus, ettei sovi kovin herkkä nahkaisille. Ensinnäkään hindut eivät päästä temppeleihin, ketään muita kuin hinduja. Ovi aukolta pääsimme kurkkaamaan minkälainen paikka se on, mutta ei se paljoa kertonut.

Alueella oli paljon vuohia, lehmiä, koiria, apinoita ja puluja. Jatkoimme matkaa kohti jokea, joka kiertää pitkin kaupunkia. Hinduilla oli siellä omat krematoriot, hospits home eli saattohoito koti ja polttohautaus tasanteet joen varressa.

Se oli erilainen ja koskettava sekä jollain tavalla järkyttävä näky ja kokemus, kun he polttivat ruumiit siinä joen vieressä ja jokainen kuka halusi pääsi katsomaat hautajaisia ja polttoja. Meidän siellä ollessa he kerkesivät polttaa kuusi ruumista. Joessa on eri kohdissa tasanteita, jolla erotetaan rikkaiden ja köyhien puolet. Ruumis täytyy polttaa vuorokauden sisään kuolemasta, joten hautajaisia vietetään 24/7. He tuovat ruumiit tasanteiden luokse ja omaiset perässä.

Tasanteelle on kasattu puupino tavallaan leposija, riippuen varallisuudesta puita on enemmän. Ruumista kierrätetään pinoa ympäri, jonka jälkeen se lasketaan siihen ja omaiset kiertävät ruumista, naiset viimeisenä. He heittävät ruumiin suuhun ainetta, joka edesauttaa syttymistä. Tämän jälkeen kuolleen poika sytyttää ruumiin suun tuleen. Miehet palavat 3 tuntia ja naiset 4 tuntia, koska naisilla on vahvemmat lantioluut. Jos isä kuolee, vanhin pojista sytyttää suun, jos äiti kuolee, nuorin pojista sytyttää suun. Jos ei ole poikia veljen poika voi sytyttää tai sitten korkeampi henkilö. Pojilta leikataan tukka pois ja he viettävät ”suruaikaa” 30 päivää erossa muista eikä kukaan saa koskea heihin. Vuoden päästä hautajaisista tullaan joelle viettämään rituaali, muistohetki. Raskaana olevat sekä alle 15-vuotiaat sidotaan sikiöasentoon ja heitetään jokeen, uskotaan, ettei heille ole kertynyt karmaa, jolloin heitä ei tarvitse polttaa. Jos on ollut hyvä karma syntyy seuraavassa elämässä auttavaiseksi ihmiseksi, jos on huono karma syntyy eläimeksi. Jos aviomies kuolee, joutuu vaimokin hyppäämään tuleen, koska ajatellaan, että naisen elämä on merkityksetön miehen kuoleman jälkeen. Rikkaiden puolella ja kastavat ruumiin joessa ennen polttoa puhdistaakseen sen. Ruumiin poltettua se työnnetään jokeen ja putsataan tasanne seuraavaa varten.

Meidän puolella jokea oli ns. katsomo, josta kaikki seurasivat toimituksia ja kauppiaat myivät pähkinöitä. Lapset kahlasivat vedessä ja naarasivat pohjaa, jos löytyisi kultaesineitä vainajilta.

Tämä kaikki yhteensä oli jotenkin niin sekavaa ja käsittämätöntä, ettei sitä usko ellei itse näe tilannetta. Se todella kosketti jostain syvältä ja pisti ajattelemaan, kuinka avointa täällä on verrattuna Suomeen. 

Illalla talo tarjosi päivällisen, jonne olimme kutsuneet ihmisiä. Porukalla söimme ja puhuimme mukavia. Pieksämäen porukan viimeinen ilta.