NEPAL 14.9-12.10.2016 |V

ti 20.9.

Vihireillä busseilla kohti greenlinea. Saasteet on täyttänyt melkeen jo joka röörin. Bussi sysättiin niin täyteen, että hyvä ettei sisäkkäin oltu siellä ukkojen seassa. Kovin tuntu olevan iloisia asiasta. Hirveä helle ja paahtavuus edelleen.

Down koululle tutustumaan, siellä meille kerrottiin toimesta ja meidän ryhmästä osa esitteli erilaisia aistituokio ideoita, jotka toisimme toisena päivänä heille. Tutustuimme tiloihin, ankeat, mutta Nepalin tasoon nähden huipputasoa. Heillä siellä on yksi tyttö 24/7 talossa, koska on monivammainen eikä pysty liikkumaan, tarvitsee perushoitoa. Muut käyvät päiväseltään koulua. Tarkoituksena olisi mennä työharjoittelu tekemään hänen avustajana. Olisin hänen seura, tuki ja turva edes sen vähän aikaa mitä maassa vietän. Minulla on hänelle paljon viemisiä ja ajatuksia, mitä tekisin hänen kanssaan, vaikkei kieli kohtaa, niin siitä ei pidä tehdä ongelmaa. Toivon keksiväni ratkaisun, jotta hän pääsisi käymään ulkona, jos haluaa ja jos työntekijät sitoutuvat tähän.

SunShine lastenkoti oli seuraava kohde. Pitkä ja kuoppainen tie edessä. Selvisimme eksymisistä huolimatta perille rankkasateen saattelemana. Paikassa oli kuusi lasta 13-21 vuotiaita. Heidän käytössään oleva talo on myyty ja heillä on aikaa vain 3kk muuttaa pois ja löytää uusi paikka. He eivät ole ottaneet uusia lapsia 3 vuoteen, koska heillä on uusi suunnitelma jatkoa varten. He opastavat ja kasvattavat jäljellä olevat lapset ja yrittävät antaa heille turvan tulevaisuuteen. He olivat erittäin ystävällisiä ja iloisia, leikimme ja lauloimme ja he tanssivat meille.

Ohjasin oman tuokionkin heille, pää-olkapää-peppu – leikin. Leikimme myös vesimelonia ja heitä hymy. Annoin heille hammastahnoja, -harjoja ja purkkaa, kiitollisia ovat kaikesta. Ihania ihmisiä.

Takaisin tulo matkalla meille sattui kaksi nuorta kaverusta taksikuskeiksi ja olimme kirjaimellisesti osa katurallia.

Kathmanduun 6-10 yksityiskouluun oli piilotettu pommeja tänään ja poliisi sekä armeija kävivät läpi kaikki koulut. Osa ilmeisesti kerkesi räjähtää, tarkempaa tietoa ei ole.

ke 21.9.

Down koulu –päivä 11-15. Nepalilaisittain aikataulussa eli myöhässä sen reilu puolituntia, kerkesivät jo hätääntyä mihin jäätiin, mutta ruuhka ja bussin tulemattomuus vievät aikaa. 

Siellä oli tarkoitus pitää perehdytys/koulutuspäivä henkilökunnalle eri laitoksista sekä muutama äitikin oli mukana. Ensin Mari ja Birgitta esitteli kommunikaatio välineitä, kuvia, lukujärjestyksiä yms kuinka niitä voidaan hyödyntää ja miksi. Olivat hyviä koulutettavia, koska heitä todella kiinnosti ja osallistuivat keskusteluun, toki omalla kielellään ja Shaira tulkkasi meille. Se tuli kyllä hieman yllätyksenä, että he olivat alempana tietoisuudesta asiassa kuin ajattelimme, joten meidän porukka kertasi heille yksityiskohdittain.

Heillä tieten oli ajatus myös siitä, että meidän tapa on ainoa oikea, mutta alkoivat myöhemmin ymmärtämään mielikuvituksen tärkeyden ja yksilöllisyyden. Heille oli tosi vaikeaa ymmärtää, että käytöshäiriöt sekä down- että autistilapsilla voivat johtua kommunikaation puutteesta ja siitä, kun he eivät esimerkiksi tiedä mitä seuraavaksi tehdään vaan heidät viedään.

Söimme omistajan luona momoja lounaaksi ja kävimme katsomassa lasten tanssia. Ihania iloisia lapsia ja yksi poika tuli heti pussailemaan poskille ja tervehtimään. Todella energisiä ja mahtavia persoonia, joita oli ilo katsella.

Tämän jälkeen koulutusta piti Nuppu, joka kertoi aistituokioista, niiden merkityksestä ja kuinka niitä voidaan käyttää. Siitä sai todella paljon itsellekin irti ja uusia ideoita. Aistilaatikkoa esitteli ja jätettiin koululle täytetty laatikko, jotta he voivat pitää aistihetkiä. He eivät ole käyttäneet eikä vahvistaneet aisteja, joten tuli uutena asiana nämä aistihetkien pidot osana lukujärjestystä.

Mielenkiinnolla odotan, että saa kuulla jatkossa kuinka heillä on ne toiminut ja onko ollut millaisia haasteita.

Thamelin kautta syömässä ja taksilla kohti majoitusta ja päivän purku yhdessä, koska muut olivat olleet eri paikoissa tutustumassa.